REPPURI. Ka ruplall suat. Et kauppojasi kadu. Ei mieheläss ikävä, hohoo, siell on yhät kesä da ikuinen pruasnik.
HAKALA (Manulle.) Ja sinuakin, aika miestä, lapsettaa! Ja Hennakin yksissä juonissa?
MANU. Ei Hennassa syytä ole.
HAKALA. Kylliksi pilaa jo!
SAMPPA (Astuu esiin.) Minussa kaikki syy. Eihän vain Hakalan isäntä tätä pahakseen pane? Lassikin katuu äskeisiä sanojaan, rakkaus kaikki tasoittaa. Lassi ja tämä Taava ovat myöskin keskenään sopineet.
LASSI. Sano. Sopineet, sano.
HAKALA. Eihän pieni pila pahaa tee — Lassillekaan. Hutilan isäntä oli kovin sen naimispuuhan puolella; en minä mitään varmoja lupia antanutkaan, sanoin vain Lassille, että jos tyttö sinusta huolii, niin ota hyvän nimessä! Mutta koska Lassi jo on omansa löytänyt, niin sillä hyvä!
TAAVA. Hihii! Omansa löytänyt.
SAMPPA. Ja kuulkaahan, Hakala, eiköhän näidenkin nuorten (osoittaa Hennaa ja Manua) sopisi niinkuin yhteen päästä. Enhän minä tahdo olla puhemiehenä, sillä kasvothan ovat neitojen parhaimmat puhemiehet. Mutta sen sanon, että tätä paria parempaa en löydä, vaikka Helsingistä hakisin.
MANU. Niin, ollaanhan sitä minä ja Henna tuumailtu sinnepäin… ja saanhan minä pian talonkin haltuuni ja toimeen sitä sentään tultaisiin…