"Mutta tästä on nyt tehtävä loppu!"
"Näytteletkö sinä nytkin? Sinä kadut kuitenkin sanojasi ja pakenet minun luokseni, kun tunnet itsesi yksinäiseksi."
"Minä en näyttele. Vapauta minut, lähde jonnekin maalle… ymmärräthän, minä koetan elättää lapsemme, mutta yhdessä-olo miehenä ja vaimona, se on sula mahdottomuus, se turmelisi koko taiteellisen tulevaisuuteni, mistä minä silloin saisin tuulta siipieni alle! Ei, ei! Ennen ajan minä tällä revolverilla kuulan otsaani!"
"Kuule, Viljami, ole nyt rehellinen itsellesi, sinä et tahdo tätä taiteesi tähden vaan…"
"Vaan…?"
Vierushuoneesta kuului Helvin kirkas ääni. Hetken tuijottivat Viljami ja Roosa toinen toisensa silmiin.
"Vaan hänen tähtensä!", jatkoi Roosa ja osoitti sormellaan seinään.
"Sinä olet kateellinen kuten naiset tavallisesti, sinä et soisi sitä iloa, että saisin edes hetken seurustella jonkun toisen kanssa. Tiedätkö, että Helvistä voi tulla suuri taiteilijatar. Minä tahdon ohjata häntä, minä tahdon viedä hänen lahjansa oikeaan suuntaan, muuten ne kuihtuvat tässä viheliäisessä pesässä!"
"Sinun kauttasi?", huudahti Roosa. "Kyllä minä sinut tunnen, opetusmestari. Sinä olet suurempi taiteilija elämässä kuin näyttämöllä, sinulla on valheelliset tunteet kuten näyttelijöillä yleensä, mutta minä tahdon vapauttaa sinut niistä, silloin vasta sinusta voi tulla suuri taiteilija. Ja minä, minä yksin sinua rakastan, rakastan vaikka sinä polkisit minut maan tasalle, ehkä sinä kerran ymmärrät minun rakkauteni suuruuden ja opit rakastamaan minua."
"Sinä olet viisas, mutta et ole nyt oikein laskenut… Etkö sinä ymmärrä, että minä olen lopen väsynyt sinuun, sinä olet minun tielläni. —"