Kas, tornit loistaa ja kellot soi, ja soihdut ilmoihin lentää, oi, kuule, hetkeni kuningatar, on elämä ihana sentään.
Sun päähäsi lasken kruununi, sen laulun huumeessa laitoin, ja tässä on vihanta laakeri, sen kärsimystieltä taitoin.
Siit' usein uneksin tummin öin, kun katuja kuljin kuin aave, kun isosin ja leipäni oli kunnian kultainen haave.
Kas, kaupunki vastaan ammoittaa kuin suurisilmäinen hauki, — suuryleisö ihravatsoineen, sen löyhkäävä kita on auki. — Mut maatkoon nyt hauki haudassaan, tämä meidän on valtakunta, sun valta on, kaikki; on silmies syy, jos orjasi ei saa unta.
8.
Vielä muistatko Lyyli sen päivän, kun istuimme kuiskaillen, ja hyristen hautausmaalla kävi karkelo hyttysten.
Ne hetken heiluvat lapset tuli luoksemme vieraisiin, kun turhia tarinoiden me nurmella soudeltiin.
Ne ilman surisevat siskos ne pyörivät länteen päin; ma huomasin tunteesi tyhjyyden ja sentään luoksesi jäin.
Sa sanojes piikillä pistit, sa pistit pintaani vain, ja sydämmeni nauroi sulle, kun illalla Sallia hain.
9.