Pois painoi päänsä hän etelään ja hiljaa muurille nousi, kun laulu saimalta sammui pois ja saarten lehtoihin sousi, kun sinitapulin risti kiilsi ja laine Laatokan nukkui.
Ja tuntui kuin aron aavikoilta ois käynyt henkäys suuri, kun merest' auringon kruunu nousi ja välkkyi luostarin muuri, kun sinitapulin risti kiilsi ja laine Laatokan nukkui.
6.
Ukko utra harmaaparta perässä purtta melalla suuntaa, nuorat juoksee ja kokka soi, rannoilla niityt vihannoi ja taloja kunnailta puuntaa.
Teljoill' on Irja suruinen, nuori mieli ei karkele koissa, katsoo sinisten salmien taa, äsken tulista brishakkaa tanssi hän praasnikoissa.
Laineissa lanteet laski ja nous, povi se kiihtyen läikkyi silloin, keskellä peshota-rahvahan näki hän hilpeän Tahvanan ja souteli polvilla illoin.
Anuksen brihat ja neveskat hämyssä hiipi käsikäissä; konsa Irja on iloinen, saako hän kihlasormuksen ja pyöriikö omissa häissä?
Irja katsovi salmihin pois, kylmä on käsi ja vaalea huuli, mieli niin läyli ja leino on, laulaa laine vallaton, ja Laatokan tuima tuuli.
Eessä on sumuiset mantereet, pitkät syyskuun ikävät illat, aatos Tahvanan kanssa käy, sataa, sataa, ei päivää näy, ja tummat on taivaan sillat.
Ukko utra kääntävi purtta sotkan soutuvalkamoihin, Irja silmänsä maihin luo; konsa Tahvana taasen tuo Irjansa praasnikoihin?