Ma akkunasta kurkistin, sen näin, ken kastaa kukkaa, näin kadonnehen Lyylini, hän suki tummaa tukkaa.
Näin seinustalla varjonsa, näin korkeet aallot poven, näin silmät, joit' oon suudellut, ma tartuin ripaan, oven.
Ja ovikello helisi kuin narritiuvun helke, hän nousi, katsoi, punastui, ja silmiin syttyi välke.
2.
Ma tiedän sun sukusi tarinan, sun veljes on lännen mailla, sun äitisi houruinhuoneessa on, ain isää olit sä vailla.
Lokakukkien keskellä kasvanut oot, monen perii aikainen hukka, mut Lyylini, Lyyli, et itkeä saa, sinä oot kuin ruusunkukka.
Sinä varjon kaihova kukkanen oot, joka päivään pyrkii yöstä, sä oot mun lumottu prinsessain, sun peikon vuoresta ryöstän.
Sun seitsenlasi-vaunuissa vien ohi rumien rakennusten, ja uuteen Riemun kaupunkiin me riennämme rinnatusten.
3.
Nyt kaikki kaupungin valkeat yön ylitse palaa sais, ja saatossa nauru, soitto sois, me joukossa juhlittais.