Vaikk' olen köyhä ja köyhän lapsi ja monta on matkan vaaraa, rikkaita riemuja sentään laulan ma keskellä maantienhaaraa. Soitan pillillä pienen polskan ja köyhän naurua nauran.
Elämä se pillini ryöstää tahtois ja kauppoja peruuttaisi, en sitä vaihtais tähtiinkään, vaikka hopiatynnörin saisin. Soitan pillillä pienen polskan ja elämän naurua matkin.
Jääpylväät.
Te istutte kehässä kerskaillen pitopöydän pitkän päässä, on silmänne lasiset, järjekkäät kuin liikkuvat kuplat jäässä.
Mitä mietitte? Omaa itseä vaan, jonka nostatte päähän patsaan, voi, paistien lemuvaa ylpeyttä, kun ne pääsi niin arvosaan vatsaan.
Ma viimanne vilussa värjötän, te imette veren multa ja kylmän naurunne huurteessa minä kaipaan tunteen tulta.
Minä tahdon revästä ilman sen, joka sieluni sumulla peittää, ma vimmasta polonen ponnahdan ja ma tahdon sanoja heittää.
Ovet rintani avaan seljälleen ja annan auringon paistaa joka sieluni soppihin salaisiin ja ma tahdon onnea maistaa.
Poroporvarit nurkassa nalkuttaa, ivan veitsellä sydäntä ne viiltää, ne istuvat viisaina paikallaan ja naamat ne nauriina kiiltää.
Ne pistää kaukaa… ne vakuuttaa, että maalima laahaa norjaks, ne tahtovat haaveita haavoittaa ja tahtovat tapojen orjaks.