Ja löytää se jänökin poluilleen ja lintu se tiensä taitaa, vaan matkan viittaa ei mulla oo, eikä onnen ojennusaitaa.
Ja kaksi tietä on, tiedän sen, vaan tiedä en matkan määrää, vai viekö ne molemmat oikeaan tai kuljenko polkua väärää?
Sen toisen päässä on surkeat suot, missä kivut ja kirot kiihtyy, vie toinen mun riemukaupunkiin, missä huomenhaltijat viihtyy.
Ma tahdon itseni sonnustaa ihan kiireestä kantapäähän, ma tahdon soitellen sotihin ja elämän myrskysäähän.
Jos sorrun, niin sortua tahtoisin, kun tuomi on tuoksullansa, kun uusia toukoja kylvetään ja laulavi nuori kansa.
II.
Koskelle tulo.
Hän pimeällä polulla seisahtui, hän kuuli niin kumman pauhun, hän lähti sen kutsua kuulemaan, näki vuorelta lauhkean laaksomaan läpi utuisen kaskisauhun.
Ja koski se laaksossa lauleli, se sumussa, humussa hylly', sen kyljessä katajat kahisten ui ja sen hopeaniskalle kouristui tän vihreä, vanha mylly.
Hän sillankorvassa palavan näki usean olkilyhteen, oluttynnörit pihalla punoitti, pitovieraat sillalle hoipersi ja ne nauraen lyöttyi yhteen.