Kuu metsikön rantaa souteli, sitä uninen halli haukkui, joen suistosta hiipivä hirvi joi, kuu otsasarvia hopeoi, tuliluikut myllyltä paukkui.
Oven aukosta höyryä tupruili, tuvan telme se ilman täytti, tuli kulkuri koskelle laulellen ja myllärin mies ryhyselkäinen se varjosta hampaita näytti.
Myllärin neito.
Jokilaaksossa koski pauhaa, vesirattaat ratisten käy, ne kultajyviä jauhaa, eikä myllärin neitoa näy.
Ja myllärin nuori neito se paasilla hyppeli vaan ja monikin viljon veito kävi neitosta kosimaan.
Ne hiippakääseissä kiikkui, ne tarjoili talojaan ja jalan ne maantiellä liikkui ja kantoivat kihlojaan.
Se myllärin renkiruho vei myllylle säkkinsä ja silmistä tuikahti tuho, hän salasi lempensä.
Mut neito se ulpuna kukki ja soimasi sydäntään ja se ahne myllärin ukki se tyrkytti tytärtään.
Niin himmeni silmä seijas, niin vaaleni neitonen, rikas kulkijapoika sen veijas ja antoi sormuksen.
Jokilaaksossa koski pauhaa, vesirattaat kumisten käy, ja mylly se rahaa jauhaa, mut onnea siellä ei näy.