Hän ei tiedä, miksi hän laulaakaan, sen lahjan sydän kai säätää, hän laulaa päivälle hyvyyttään ja nyökkävi sille päätään.
Pensas varjossa.
Ja elämänrannalla vierellä virran on pensas suuri ja tumma, ja sieltä se salainen huokaus kuuluu ja siellä on taika ja kumma.
Ja rannalla julkean, juoksevan vuon käy polkuja ristin ja rastin ja siellä on tutjuvat porraspuut koko maaliman päähän asti.
Ja niitä ne kansat ja karjat kulkee ja kalpeat kulkijalaumat, kun musta pensas on marjassaan ja jyviä tippuu aumat.
Ne kansat ne nauravat pilleinensä ja noutavat lähteestä juomaa, ne kastavat kukkia kauniin maan, mut eihän ne pensasta huomaa.
Mut tulee se suuri suru ja yö, kun lentotähtiä putoo, ne kansat ne ryömivät pensaan luo, jossa hämärä ääniä kutoo.
Ne maistavat marjoja mustan oksan, ne vaipuvat pensaan juureen, ne elämän ääniä kuulostain pois nukkuvat unehen suureen.
Satu.
On mulla satutarha ruusuinen, se iltaruskon mailta puuntaa ja siell' on helorintasatakielet ja sinne keltaperhot suuntaa.