Ja ma kuljin portista kaupunkiin, joka kummulta alttari nousi, turun keskellä roviot roihuivat, savu kitkerä kattoja sousi.
Ylt'ympäri rovion kirkuen parit varjosta valoon liehui, lihankiihkoja liekeissä kärventäin ne huumassa hyppi ja liehui.
Ne kirosivat suuren rakkauden ja ne polttivat lasten kehdot, ne kivitti lintuja pesistään ja ne kaatoi lemmenlehdot.
Ne runteli omaa ruumistaan ja ne tallasi tulevan taimen — —. Pois, paimen, en huoli sun huudoistas, kovan onnen oot sinä paimen!
Ja aukase porttisi poloinen, en voi minä kilvoitella, mut elämän vilkkaassa virrassa minä tahdon vilvoitella!
Ilokivellä.
Istun ilokivellä, sidon otsalle vehmahan vaulan, näillä laulun suvisilla mailla Huomenen himmeitä huolia vailla ma lähteen laidalla laulan.
Ilovirsi syntyvi kuni virran reunalle laine, eihän se tiedä synnystänsä, Huuhtovi kultaista kynnystänsä ja rannalle raikuvi maine.
Sydämmestäni laulelen, se on täynnänsä säveleitä, on kuin sen pohjasta purot soisi, aatokset taivahan lintuja oisi ja ne piirtäisi pilven teitä.
Tulkaa lapset viluiset, jotka surette yksin illoin, ettekö päivän paistetta huomaa, juokatte elämän lähteen juomaa, niin ettette itkisi silloin!