Kiitän äidin hellyyttä, joka kohdussa minua kantoi, imetti lastaan maidollansa, hoiteli, voiteli pulmuistansa ja lempeitä neuvoja antoi.
Kiitän Luojaa lahjasta, kun ei silmill' oo sokean häivää, nähdessä maat, jotka kukkia kantaa, katsoessa kuuta ja taivaan rantaa ja suurta, suloista päivää.
Kaikki vuoret tahtoisin ilokiviksi, jotka hohtais, kansat ne laaksossa kättä löisi, suvinen rakkaus heilimöisi ja jumalien juhliin johtais.
Unen liepeillä.
Ma valvein lepäsin vuoteellain, yön helmaan henkeni heittyi, sen harso hajosi silmillein ja kaikki pimeään peittyi.
Tuli kuiskeet kummat piiloistaan, tuli vanhat kiihkot ja muistot ja kuvia aatos piirteli, näin elämän solisevat suistot.
Ja varjot vaihteli sielussain, näin hyytävän syksyn unta, punavihreät aallot meressä ui ja ne huuhteli saarten lunta.
Se meri oli epäilyn erämaa, johon upposi valheet ja vaivat, näin airoja, lauttoja laineilla, ajovesillä hylkiölaivat.
Ja vuoteeni viereen loiskaillen ne riippuvin purjein sousi, ja mukana pimeän mainingin mun rintani laski ja nousi.
Se meri se hiljaa jähmettyi, ma vereni jäätyvän luulin, ja oli kuin pimeä liikkunut ois ja ma onton kohinan kuulin.