Maalima ryysyistä kullaksi muuttui, sydämmet paatui ja rakkaus raukeni, kultaisen vasikan templit ne aukeni, juutalaiset itki ja kiskurit suuttui, pomot ne huonoja aikoja moitti. Hopeiset kirkonkellot ne soitti, pyhä oli päivä, jona lunta oli tullut ja köyhiä vain oli hullut. — — — — —
Unessa ma poimin, poimin ja kourin, heräsin hämärissä tyhjin kourin. Maaliman-Matin näin vieressäin ja sen penniä pyytävän näin.
Manan majoilla.
Taatan kuolo mun mieltäni painaa, unissa näin minä taatavainaan.
Miss' olet viipynyt vieraissa taata? "— Kiertänyt oon minä kaukaista maata."
Millaiset maat oli kulkeissa tuolla? — "Varjot ne vaeltavat, siellä ei kuolla."
Näitkö sa varjossa valoista kohtaa? — "Kaukainen saari se mereltä hohtaa."
Sinnekö levoton henkesi halaa? — "Sinne ma kerran soutelin salaa."
Näitkö sa lapsesi, sano hyvä taata! — "Sitä en, poikani, sanoa saata."
Maineen siivillä.