Matkan varrelta kummia kuulin maaliman veräjänsuista, porsailla vakoja kynnettiin ja hiirillä puitiin ruista.
Pappi se patusti kaalimaassa ja pikkupoikiaan syötti, pukki se saarnavirassa täyttyi ja säkkinsä suuta vyötti.
Kirkkoräystään tasalle nousi jokaisen ometan harja, kylvöheinässä laiskana laikkui jalosukuinen karja.
Vakanpohjalta näytti kuu, kun heilui tuhannet hännät, talosta taloon kolske kulki, kun mäiskyi kirnujen männät.
Linnut ne pilkasta pelästyi, ja ne kirkui keskellä soita, pihoilla tynnörit pyhiä piti ja ne tippui hunajavoita.
Siinäpä maassa ne kirnujat lauloi: "vie, metsä, sun uhrisi kypsä; tääll' olet, laulaja, tiellämme vaan, ota kiulu ja lypsä, lypsä!
Voi, teitä, itkevät laulajat, voi, ei ääntänne kuulla jaksa, toistenne virsiä matkitte vaan, ei pillinne penniä maksa!
Valtio itsekin kirnuu, näes, ja meitä se hädässä auttaa, meidän maasta jo viestit käyvät suurien salmien kautta.
Istuhan tynnörin harjalle vaan ja meidän lapsille soita, kuinka ne laivat kuljettaa sitä meidän hyvää voita!"
Oravan jäljillä.