Sinne joet jouduttaa ja viittaa oksan haarat, täällä pillat piilevät ja monet matkan vaarat.

Siellä armas astuvi ja ikävissä itkee, myrttipuuta kastelee ja keltalehdet kitkee.

Voi jos sinne joutuisin, niin järvet kirkastuisi, puutkin juoksis mukana ja virret vilkastuisi.

Tähtien lentäessä.

Tähdet ne taivahan tarhoista tuikkaa railosta heleän uurteen, sinisessä valossa metsät uinuu hopeassa iltaisen huurteen, mitä ne tähdet merkinnee, tähdet ne syttyy ja sammuilee!

Kuulas on ilma ja kaunis on ilta, polulle varjot lankee, alenevat laaksot ja norot ne vaipuu sinisen sileään hankeen, hileet ne hämyssä kimmeltää, kulkuset kaukaa helistää.

Matkamiehiä resloissa rientää, hirnuvat hevoset laukkaa, ohitseni jalaksen säkenet sinkuu, kumeat kaviot paukkaa, harmaa kallio vastaan soi, metsä se nauravan kaijun toi.

Otavan tulet ne kaaressa hehkuu, utuhun singahti tähti, mitä minä aattelin, sitä min'en muista rinnasta huokaus lähti, aatos lensi niin kauvas pois, on kuin rinnassa joulu ois.

On kuin kirkkahat kasvot vilkuis taivahan akkunoista, huminassa urkujen kynttilät palaa, jäiset akkunat loistaa. Äitini sylistä mä nostan pään kyliä, kirkkoja kaukana nään.

Kotimatkalla.