Silloin kun rakkaasta kodista läksin, oli vihreä nurmi jo maassa, varsankello se kalkahti ja lintuset lauloi haassa.

Silloin kun rakkaasta kodista läksin, ei mieltäni pistänyt kauna, naapurin leilistä olutta join ja savusi iloinen sauna.

Silloin kun rakkaasta kodista läksin, en pelännyt polulla kyytä, raitilla vakavat vaarit kulki ja kyseli kulkuni syytä.

Nyt olen kulkenut kuusianne ja kunnian houreessa maannut, mitä ma maineessa lauloinkaan, olen veijariveljille jaannut.

Ei ole saunahan kutsuttu eikä pitkän pöydän päähän, taipaleelle on viitattu ja talven purevaan säähän.

Kahlasin kinosten koloihin, kun korskat ajeli reessä, tulin minä tuuman eteenpäin, kun lankesin silmät veessä.

En ole sentään säälinsäyseä, enkä ma taloon näänny, vapaa ma olen kuin taivaan lintu, kun kotiini taasen käännyn.

Kotini kulmilta vastatuuli nyt polttaen poveeni puskee, lehdosta laulu on kaikonnut ja lehti on kellanruskee.

Eikö jo näy sitä harjua, josta näkyy kotini kirkko, kutsuuko kirkkaat huomenkellot ja kiiltääkö ristin nirkko?

Siellä mä pääsisin pöydän päähän ja ystävät saunaan veisi, matkasta kaskuja kerrottais ja sydämmet lämpeneisi.