(Kylänpoikien pilalaulu.)
No kukkuuhan käkönen kauniisti illoin ja rastahat raksavat puussa ja on sitä, on sitä aamulla ääntä myös Lampolan kukonkin suussa.
Ja on siinä Puuskassa soittajamiestä, voi, siltäkös liiruja piisaa ja kuuntele, veikkonen, karjassa kerran, niin kuulehan karjassa Liisaa!
Mut tiedänpä, tunnenpa miehistä parhaan, se meidän on lukkari Tuuska, ei enkelit, Liisat niin soittoa taida, ei kukko, ei pelmanni Puuska.
Mut annapa Tuuska kun kirkossa veisaa, niin voi sitä kummaa ja taikaa, kuin Jerikon sympaali äänensä soipi ja tanhuan pelloilla raikaa!
Nyt muijat ei torku, ei haukota miehet ja pyrynä pyörivi virsi, soi, kaikuvi katto ja akkunan pielet ja holvissa ristikkohirsi.
Kas, lukkarin kaulassa nauhat heiluu, ja vaskiset sangat ne kiiltää, ja on kuni kurkusta pasuuna soisi, se selkäpiitäkin viiltää.
Viis siitä, jos lukkari väärin laulaa ja nauravi Liisa ja Puuska, niin tuumipa sinne ja tuumipa tänne, mut mestarikukko on Tuuska!
MITTUMAARITULILLA.
Taas kokkokin ilmoille hulmahtaa, suvijuhlaksi tuoksuvi ilma ja maa, nyt riemu riehkuu Kaajan kalliolla, noin hoikat sirkat hyppii vainiolla, näin vuoroin hauki polskii kaislistossa, myös poikaparvi pelmuu ruohikossa hepankekkaa leikkien, leikin lomaan luikaten. Käki kaukana huilunsa sointuja lyö, on armas ja lenseä suvinen yö, ja kataja niin hauskasti räiskää.