Hän joutessa viihtyi yksikseen ja töissäkin vältteli ain, kylän keinulle tullut ei milloinkaan, pyhä-aamuin ei kirkkoonkaan, salon polkuja kuljeksi vain.
Kun raitilla kulki, niin vilkuttiin, rikas neitokin punastui, kylän köyhin tyttö kun salaa vaan se katseli sorjuuttaan, mut pojat ne nyrkkiä pui.
"Oli ahdas mun kotipirttini!" niin laulunsa tallissa soi, "mut maalima suuri on, kauvas se vie, joka suunnall' on kulkurin tie, minut Luojani kulkuhun loi!"
Kuin houreissa talven kulki hän ja keväällä hiipi jo pois, kun pihlaja kukki ja valkeni yö, kun juur' oli kiire ja työ, kun torpinkin saanut ois.
KARJAPIHASSA.
"Hoi, Muurikki, Täplikki, Tessa ja Mansikki, lehmäni kaikki jo tulkaa!" — Karjakko-Anni se huutavi karjaa, kujassa kellot ne kalkkaa ja soi, puhtahat kiulut jo tyttönen toi ja poskensa innosta hehkuu.
Kas, Taavetti, veitikka, hiipivin askelin nurkalta Annia väijyy, pihlajan marjoja heittävi kiuluun. "Hyi sinä Taavetti, hylkiö pois!" — Anni se huus kuni suuttunut ois — "niin, ootaskin, kostanpa vielä!
Kun talkoot on tanhulla, näät sinä, silloin ma tanssi en kanssasi lainkaan; Luikalan Ansukin pulski on, näät sa, silloinpa sappesi kiehuu kai, poikia muitakin on, hui, hai! — Mene pellolle, Eero jo kyntää!"
"No mitä nyt turhia, Annini, marjani, heitä jo hiitehen riita! Kaikista sievin oot sinä sentään, anna kun hyttyjä torjun noin, tultakin viereesi laitella voin!" — Sitä Taavia, nappasi suuta!