Vuoteelta huippasi raatarin Kalle, vaskakin hyppi ja muori se huusi, saunasta hieroja-Riika töpsähti kaivolla vintturin alle, joukkohon töyttäsi karjakkopiika: laitatko runtti jo luusi!
Lassipa aidalta loikaten karkas, harppasi raitille pellavamaasta, parkuvan hanurin heitti, loukkasi jalkansa kantoon ja parkas, kuu sepä nauroi, kun kasvonsa peitti, Lassille pappilan haasta!
HEINÄÄN.
(Tuokiokuva.)
Hipsutellen, veikistellen, kuiskutellen, keikistellen sirot tytöt polkein peltoviertä haravoineen astuvat, taaksensa vilkuvat veitikkasuut, sieltähän kuhnivat pojat ja muut
arastellen, nahjustellen hajamielin, hidastellen vakaat niittopojat sieltä hiljaa viikatteineen kulkevat, tuumivat, tuumivat, katsovat pois, mielensä hempujen rinnalle ois!
Ehdoin tahdoin jätätellen, nuorta jalkaa pidätellen tytöt vuottaa poikain ryntäystä polkutiellä hiljeten, pojatkin rientävät, kuhnurit nuo, nopsemmin notkuvat neitojen luo.
Jo ne niitturinteen alta yhtyivät — kuin sattumalta, olkapäillä heiluu sinne, tänne viikatteet ja haravat, — pois parit kiersivät viidakon taa, naurusta raikuvi metsä ja maa.
SE RAKKAUS
Onpa se rakkaus sukkela tauti, riivaa se meitä ja riivaa se teitä, varkaan tavalla se vaanii ja lyö, olkohon päivä tai olkohon yö, nuorta ei säästä se, vanhaa ei heitä se rakkaus!