Sillä on käynti ketterä kuin kotivirran juoksu, sillä on nauru hilpiä kuin kesäheinän tuoksu.
Kirkolla ja kylänteillä kelpaa sitä näyttää. Pertun päivän tienohissa kuusitoista se täyttää.
Ei oo rahaa kummallakaan, mutta on nuori mieli, joka korven komerossa on oman oven pieli.
Älä sinä kultani sitä sure, jos köyhänä naida pitää, köyhänkin pelto se kuokkien kasvaa ja köyhänkin jyvä itää!
KAAJAN KEINULLA.
Voi, kuinka karjan kellot kalkattaa ja kylän tytöt kilvan rallattaa, ne teiskaa, tirskuu keinullaan ja ilmahyppyyn heittyy vaan ja helmat ne sinkoo ja riemu se soi, nyt kiikkukin linkoo; jo Puuskakin toi iloviulunsa hoippuen, laulellen, hän istuvi mättäällä soitellen yön kesäisen.
Ja nauru raikuu, Taavi heiluttaa ja Teppo korkeemmalle keinun saa, noin piloillansa jalkaa lyö ja nurmella on kisatyö ja piikaset laulaa: "voi, hempuni mun, ma solmin paulaa, saan ansahan sun!" Pojat notkuen polkevat keinua vaan, se huimaten käy yli kalliomaan, kun kellot soi.
Kah, peevelissä, voi sun, hahhahhaa, kun Sampan Sanni lensi pensaan taa ja metsä vastaa: hahhahhaa ja karjan kellot kalkattaa, noin pojat ne telmii ja leikkiä lyö, hiki otsalla helmii ja heiluvi vyö; jo mättäälle vaipui Puuskan pää, mut toiset ne Kaajalla temmeltää vain hurjemmin.
"PITÄJÄN POMO."
Pun, läähätellen purjehtii jo ihralaiva laitatuulta, kas, kuinka vatsa hyllyilee ja kellon vitjat kiiltelee ja naama näyttää kuulta.