Suntion arkilaulu.
Kovasti se sättii hornan paulaa, sielut höylää hiki otsallaan, Tuuska laihan laulun lehteriltä laulaa ja kovakorvaiset ne torkkuu vaan.
Sitte koko viikon "kiskon hirttä", vaikk' ois lopun loppu ovellain, kyljeltäni laulan pitkää piimävirttä, kun viisillä näin saan maata vain.
Mut kun unikelloani koitan, annas, ukki herää unestaan, muorin korviin "tätä armon aikaa" soitan ja seurakunnan tunnon vaivaan saan.
Puron suru.
Puro pieni metsässä liritellen sousi, silmihin sinisiin ilokyynel nousi, kesäkukat tuoksuivat partaallaan, siksi se lauleli onnestaan.
Puron luota keijunen kesäkukat riipi, puro ali juurien surumielin hiipi, keijusen silmissä syys oli vaan, keltaiset lehdet oli otsallaan.
Lammaspaimen.
Lampaat ne ruohoja ojan luota kitki, pikku paimen yksin kulki maantietä pitkin, niinkuin pikku paimenell' ei vaivaa ollut kellään, lintuset ne lauleli ja tuuti, tuuti hellään, mättähälle paimen istui, päivä silmiin paistoi, muurahaiset puuhaili ja sääsket hyppi mäissä, pikku pää se kellahti ja armas uni maistoi, lammaspaimen prinssinä nyt kulki keijuin häissä. — — Myllyrengit ajoi karjaa kauramaita pitkin — Pikku paimen heräsi ja illan suussa itki: voi, mun laito lampahani, kilit kiltit, pienet! Tielle jätti vatut, puolat, mättähille sienet, kyynel vieri, vieri kyynel santaan —
Köyrinä.