Orvon kyyneleet.
Tuuli on tuima ja taloton on tieni, avomailla itken ma orpo rukka pieni, pahat peikot kiiluvat pensaista öisin, olis pala leipää, sen nälkääni söisin, ken se kuivaa orvon kyyneleet!
Ohut mun on takki ja repaleinen paita, äiti jo kuoli eikä uutta mulle laita, koirat ja pakkanen kintuilla kierii, kyynel se poskia polttaen vierii, ken se kuivaa orvon kyyneleet!
Karsas on katse, kun käsi pieni pyytää, tyly vouti kylmään mun ärjyen syytää, veräjillä ilkkuvat lapset talon vauraan, nuttuni reikiä pistää ja nauraa, ken se kuivaa orvon kyyneleet!
Tulis suvilinnut ja sinikukat mättään, orpokin rohkeimmin oikoisi kättään, marjani paistais ja päivä lämmön loisi, rikkahat leppeemmin leipäpalan soisi, ken se kuivaa orvon kyyneleet!
Rientäisin riemuten seutuhun tuttuun, joka ilta pistäisin lusikkani huttuun, siell' ois hyvä olla ja siellä ilo oisi, orpokin leikkikin leppyä voisi, silloin kuivuis orvon kyyneleet!
Reservilomalla.
(Suomalainen sovitus.)
Tomu pilvenä pöllyvi raitin tiellä, ken, lemppari vie, se se astuvi siellä? Joki-Tuomas! no, voi sitä kummaa, jo se valkeissa housuissa jauhaa, kato vyötä ja takkia tummaa, sinipuhdasta olkansa nauhaa, sun suutari, vallan kuin keisarin mies ja "reitteri" kuka sen ties!
Jo se suipukkalakkia sormin raapas ja, voi, miten päivässä kiiltää sen saapas, Joki-Tuomas se notkuu jo tänne, "rau-rautaset rattaat!" se huusi ja sen liikkuu ja käy joka jänne, niin Tuomas on pulski ja uusi, helovitjat ne soi, kun se korkoa lyö, ja kiiltävi solki ja vyö!