Kylän joukolle "stroissat" ja "volnat" se näyttää, ja reimasti seivästä pyssynä käyttää, johan lampaatkin niitulla kääntyy, lutin portaill' on neitoiskansa, ilon ihmeestä loisetkin nääntyy, talon miehet on kummissansa, Joki-Tuomas on vallan kuin keisarin mies ja "reitteri" kuka sen ties!
Heili ja leili.
Voi, oisipa mulla hopealeili ja lienten läike se leilissä sois, voi, oisipa mulla solea heili ja huulensa nauru ja hunaja ois!
Niin tokko ma heilihin vaihtaisin ilojuomat ja veikkoja kaihtaisin? Sitä pulmaa punnin ja mietin noin:
Kai sarkkani sakkaan juoda voisin ja riemua riittäisi illaksi vain, mut heilini huulilta ijäti joisin, ja suukkoja suikkaisin lauluistain.
Mut maljatta elo on kolea, siis oottaa saa neitoni solea, hei, krouvari, — maljansa juoda voin!
"Oma tupa, oma lupa."
Ma lasna astelin näillä mailla ja aamut, illat ma telmin vain, ma tunsin tuomet ja kivet korven ja iltasoitolla leppätorven taas talon tanhuille karjan sain.
Ja tänne veistän ma mökin pienen, sen sulle veistän, mun ainosein, on mulla voimaa ja kättä kaksi, ei työni tunnukkaan raskahaksi, kun raadan omalle kullallein.
Kun mäet marjoja täynnä puuntaa ja nuori laihomme kellastuu ja solkikoivut ne hymyy haassa ja ilma seestyy, on rauha maassa, myös silloin onnemme seijastuu.