Ja Piski käy häntäänsä lieruttain, kuin sill' ois aarre ja tuhannen luuta, he kulkevat ystävin rinnakkain, ei kaipaa ne elosta muuta.
Markkinatyttö.
Minä äidittä jäin, minä mierolle jäin, ja ma markkinavirsiä laulelen näin hymysilmin ja maireessa huuli; turun luona ma seison ja niijaan vaan ja ma vaskisen almuni poimia saan, sitä ihmiset iloksi luuli. —
Mut naurusta itkuun on puhjeta suu, ja mun virteni rintahan tokeltuu, ja rautana harppuni painaa… Ilotahdin ma taidan, se riemastaa, sitä maaliman matkoilla oppia saa, ilonhupsu sen hupsulta lainaa.
Kai loppuvat rattosat lauluni nää, surusointuja köyhälle raukalle jää, joita kehdossa kuulla taisin; jos kaihoni kullaksi muuttua vois, ja hopeakaikuja harppuni sois, uporikkaaksi silloin ma saisin…
Mesikakkuja kauniita mulla ois kuus ja mulla ois hame niin hieno ja uus, kuin keisarinnan se oisi. Ja äitini hauta se ristin sais, jota kullat ja helmet koristais, — turun luona mun harppuni soisi.
Syyssumussa.
Sankka sumu suruharson lailla rämesoistaan ilmaan terhentää, soutaa vettä, hiipii syksyn mailla, vanhan kirkon kietoo valkovaippoihin, kylmän viiman laskee pirttihin, kylän aamutulet himmentää.
Halkopurret etsii saaren suojaa, katiskassa lahna kolskuilee, lauttur' maalta kutsui ruuhen tuojaa, viime tukkilauttaa ruuna ponnistaa, keksit tyhjään ilmaan luiskahtaa, kesähanurit jo vaikenee.
Surman jäätä jätti halla-aamu, riisti riemut pienten kukkien, rannan lehto on kuin harmaa haamu, joka päänsä nostaa kukkahaudastaan, jäykkä sänki kattaa paljaan maan, oljet, lehdet peittää riihitien.