Elämä, sä oot kuin silmänräpäys,
sinä yksin mulle ilon annat.
Silmänräpäys, ah, aatokseni,
lennä taivaan kaikki kaukorannat!
Silmänräpäyksen iloss' synnyin,
syttyi siemen, josta elon juuret
kasvoi maahan, josta elon runko
nosti latvaan nesteet raikkaat, suuret.
Hetken heijastus on tähdenlento,
joka siintää taivaan aavikolla,
hetken välke kavevalkea,
jolloin ohra kypsyy vainiolla.
Silmänräpäys on lemmen liekki,
silmänräpäyksen hehku hohtaa
naisess' silmässä, kun toisensa
ruumis, katse, sydän, sielu kohtaa.
Silmänräpäys on onni, riemu,
kaikki mit' on suurta, ihaninta,
elon, kuolon raja, alku, loppu,
ikuisessa mit' on ikuisinta.
TUNTEEN TUHKAA.
Me yksin istumme kuin sumussa,
me äsken suutelimme sammuksihin
tunteemme kuuman tuhan, silmät kysyy:
oi, kevyt lempi, mihin eksyit, mihin?
Me oomme niinkuin kaksi haamua,
nyt jälkeen veren vallattoman humun,
kun kädet irroittuu, yön yksinäisyys
hirmuisna katsoo meihin läpi sumun.
RANTATIELLÄ.
Yksin kuljin pitkin rantatietä,
pajun siitinpöly veellä häilyi. —
Kukkiiko enään koskaan mun unteni pajut,
jotka mun sieluni pohjihin päilyi!