Mitä hän miettii kammion kurja asukas
varpusen visertäissä räystään alla?
Kai miettii: miksei päivä laske itään,
tai ehkei mieti enään yhtään mitään.
— Kunnaalla seisoo sähkölennätinpylväät
niinkuin kolme ristiä Golgatalla.
Palotornista tuli jo välähtää,
ristikon aukosta katoo pää.
JOULUYÖSSÄ.
Jouluyöhön tuijotan ja varjot karkeloivat,
ilmass' suuret lumikellot värähdellen soivat.
Tuijotan ja hätkähdän ja kammo veren hyytää,
ikkunassa katseen nään, mi rukoilee ja pyytää.
Ja se katse huutaa nälkää ja se kiroo, soimaa,
ja ma jäähdyn ja ma katson eikä mull' oo voimaa.
Mieron mies, miks et sä lähde ikkunani takaa?
Nääthän, valkoraunioina kaikki eessäin makaa.
Kaikki toivon tähdet sammuu, suuruusunet hukkuu,
huoneessansa huokaellen vanha äiti nukkuu.
Yksin jäin mä, mun on vilu, vaikk' on lämmin liesi,
lie myös sulla ollut äiti, joka siunas tiesi.
— Ja hän väistyy niinkuin mua ymmärtänyt oisi,
tuntuu taas kuin rauhan kellot jouluyössä soisi.