Näinkö varjon vaiko miehen mieross' yksinäisen?
Taikka näin mä ikkunassa oman katseen jäisen.
Jouluyöhön tuijotan ja sataa, sataa lunta,
yössä yksin lepää maa ja kurja ihmiskunta.
"BETLEHEEMIN TÄHTI."
Kujia ma kuljen yksinäistä tietä
ohi vanhain, vapisevain rakennusten,
harmaat talot niinkuin kaljun kalseat
jäykät, vanhat vaarit seisoo vastatusten.
Kirkontornin kukko loistaa kuutamossa
yli vanhan raastuvan, ja vaikeroiden
ruostunehet viirit vinkuu viheltäin,
tuikkaa tornitulet palovartijoiden.
Näin on rauhallista käydä yksin yössä
aatellen mun nuoruuteni armahaista,
miks sua, turha hulluus, enään mietinkään,
vanha kuu, sä valehtelet kaikenlaista?
Katson siltaa, jonka varjo päällään seisoo,
rantakadun valot värjyy, virtaan hukkuu,
moni seikka seisoo täällä päällään ain,
yhä unikeko-kaupunkini nukkuu.
Monen ikkunalla nään ma valkeen kukan,
"Betlehemin tähden" ilon ikkunalla.
Yksinäiset sielut huokaa huoneissaan,
harvoin lapset leikkii vanhain ruutuin alla.
Katuja ma käyn, en etsi ystävyyttä,
kokonaisin oon kun olen aivan yksin.
Puhdas lumikukka, kukka tunturin,
tuoksutko sä mulle kevättervehdyksin?
Katuja ma harhaan, jostain lamppu loistaa,
hymyileekö onni läpi ruutuloiden
tähtein tuikkiessa kimpuin tuhansin
maahan läpi lumikukka-ikkunoiden.