Rauhan yksin annat, tyyni yö,
poissa kun on tylyn päivän arkihumu,
sairas sydän levotonna lyö,
ympärilläin soista nousee sumu,
kietoo valkohuntuun kaupungin,
katoo portit, kaivot, palokujain aidat,
sumu vyöryy, nousee ilmoihin,
peittää kirkon sekä torin laidat.
Ja mun mieleheni muistuvi
Vinetasta vanha, kumma satu,
jonka heimovaino hävitti,
mut se satu vanha on kuin katu.
On kuin meren pohjaan syvimpään
koko kaupunki nyt hukkuis,
on kuin kaikki katois hämärään,
on kuin avaruuskin sumuun nukkuis.
ELOKUUN LAULU.
Te kesän valkeet yöt, en kaipaa teitä,
te veitte öitten unen, rauhan veitte,
ikuiset juhannusten ilotulet,
mun mieleni te raskahaksi teitte!
Terve, sä elonleikkuun kalpee kuuhut,
mi loihdit elämän taas hilpeäksi,
mun ihmeellisin mielikuvin hurmaat
ja hedelmöität sielun syvemmäksi.
Yö, joka olit valkea, nyt siinnät
taas tummana ja suurin tähdin loistat,
sä vihit rakkauden salajuhliin
ja kesän tympeen tyhjyyden sä poistat.
Yökuuni, kaunis, vilvas elokuuni,
luot kujat, katot hienon hämäriksi,
ma kuljen katuja ja ajattelen:
miks kesä eloss' on niin lyhyt, miksi?
Sä kaunis elokuuni, lemmen kuuni,
sä suot mun armaani taas luoksein tulla,
sä suot mun suudella, sä suot mun elää,
sen onnen suot, mi oli ennen mulla.