"Vai että vallan kirkolta käsin…?"
"Niin. Katsos kahta suutarinmarkkaa, jotka sain viidestä laulusta! Eikös sormias kutittele, sinä ylimmäinen leipuri?"
Saksa silitteli veitikkamaisen hellästi rahojaan ja tyrkytti niitä pilanpäin Vehnäs-Villelle.
"Eikös kelpaa sentään tämä lauluvirka, häh?"
"Kelpaa, kelpaa, mutta eihän ihminen elä pelkästään laulusta ja ilmasta."
"Ilmasta? Hengenruokaa! Mitä sinä vetelet? Ilmasta?"
"Ilman aikojani vaan."
"Laululla se tämä poika elelee eikä ole huolta huomisesta enempää kuin tikanpojalla. Nakuttelen näitä arkinpätkiä ja niputtelen vähin muutakin ja pystyssä pysyn, häh!"
Vehnäs-Ville katseli mielihyvällä niitä Saksan rahoja ja ajatteli, että saisivathan ne olla hänen massinsa pohjalla, vetelehtisivät muuten tuhlarinretkillä viinan käsissä. Hän vilkutti viekkaasti silmillään ja sanoi:
"Annas kuulua, sinä laulumestari, laula sinä, joka osaat, minulle vaivaiselle ei sitä lahjaa ole suotu!"