"Soo, menetkö siitä, ei suinkaan se viulu sinun vanhoja korviasi särje!" mutisi Epra ja höplitteli. "Siellä on varmaankin talkoot", ajatteli Epra, ja hänen silmiinsä tuli iloinen väläys, nyt hänkin tahtoi antautua ilonsa valtaan, jota hän ei moneen vuoteen ollut tehnyt. Nythän hänelläkin oli ilon syytä. Laukki huiskautti unisesti häntäänsä eikä sen kulku siitä parantunut. Jo oli Epra ihan mökin lähellä, kun maantiellä tuli hoippuva, vieras mies vastaan. Epra seisautti hevosensa.
"Kuules mies, talkoistako tulet?"
"Enkä tule. Häh!"
"Mistä sitten?"
"Kuuliaisista kun tulen…"
"Ke-kenen", änkytti Epra ja nyki Laukkia vaistomaisesti tapansa mukaan.
"No, suutari Rätkän ja Malvina Maija-Stiinan."
"Malvinan?"
"Malvinan, niin. Sinähän hirnut kuin kasakkihepo, jolta kaurat vietiin!"
"Taidat itse olla niiden tarpeessa."