"Katala Virski, velivainooja!"
"Niin, mustat korpit, minä vihaan ja vainoon teitä. Perintöni poljitte, miehuuteni masensitte."
"Vastaa elämälläsi, epatto, veljeni olet surmannut!" huusi ratsastaja.
"Korpit vastatkoon kuilusta. Siellä sinäkin kohta koikut. Minä olin ruma ja rujo. Minun otsallani oli aina varjo, te myrkytitte minun mieleni, te syöksitte minut saastaan, hevospaimeneksi kytkitte sankarin siemenen!"
"Suden sydän sinulla oli, tapat vielä vienoisemme, korean kuopuksen, joka vitmissä nukkuu, kuole kavala!"
Ratsastaja iski häntä säilällä. Mutta Virski väijyi, väistyi ja nauroi: "hahhaa, katso taaksesi, paasi pakenee!" Veli katsoi taakseen ja Virski työnsi hänet sauvallaan syvyyteen. Hahhaa! Onkalosta kuului kirous. Hahhaa! Virski heräsi kylmässä linnasalissa. Hahhaa! nauroivat kaikki holvit ja lokerot.
Raivoissaan kulki Virski läpi huoneiden ja herätti hurjat jousimiehensä. Iso viinitynnöri kannettiin keskelle salia, ja hillitön mässäys alkoi. Kolme päivää jatkoi hän juominkeja. Kolmantena saapui sanansaattaja: "Mahtava pajari, suuri sota seisoo kynnyksellä, vainolaiset polttavat talot, ryöstävät naiset!"
"Ah, tulta ja verta, verta ja tulta, ne ovat minussa, minä niissä! Sulami sorea! Musta velikö sinut lumosi, kaikkosit kavala! Hiuksistasi sinut ratsuni kavioon sidon ja tanssitutan tantereella. Kun maata poljen, vapisee Viro ja Viena. Ylös linnakunta, tuhat tapparata, tuhat kalvan kantajata!"
Linnan portista karahutti Virski vihasilmä ratsullansa, ja tieltä kuului keihäiden ja kalpojen kalske.
* * * * *