"Fiiniä viiniä oli Hilmalla myöt, kun vietimme Imatran rannalla yöt, sun fliirum, sun flaarum, Hilma lauleli vaan että sinustakos, Juho, minä sulhasen saan.
"Ja sitte:
"Hilma kaunihit kasvonsa fluurilla peit ja rintaani vasten hän lepäämään heit ja aurinkon säteet ne kuumotti niin, ett' tarvittiin aurinkonvarjostin siin."
"No miltäs se sinun oma laulusi kuuluu?", mairitteli Vehnäs-Ville ja siirsi vasunsa lähemmäksi Saksaa.
"Kuuluu, sanot? Miltäs se kuuluu? Eipäs sitä niin vaan kuuluteta."
"Kuuluttaa se joskus arkkipiispakin, kun päälukkari laulaa", pisteli Ville.
"Katsos sinä puplikaani, se laulu on vasta päässäni", sopersi Saksa.
"Päässäsi? Sinä puhut arvoituksien ja tunnusmerkkien kautta."
"Niin, katsos sinä tätä päätä, ei se olekkaan mikään porsaanpää, sinne mahtuu hevosia ja rattaita, markkinalystiä, suuria murhia, ymmärrätkös?"
"Ethän sinä vaan hengen murhaa tee", veisteli Vehnäs-Ville yhteen leikkiin.