"Hehee, sellainen jyväherra ja pikipaaveli kuin oletkin, et sinä ymmärrä ylhäisen yskää. Katsos suntion poika se kirjoittaa minun päähänpistoni, ymmärrätkös, ja sitte ne kaupungin painoherrat ja ulosoppineet painattavat kuin tanssivia kärpäsiä valkoiselle paperille, ymmärätkös? — — Annas vielä vehnästä!"
Saksa söi ja maisteli ilolientä siinä ojan reunalla, antoipa Villellekin ja ajatteli omiksi hyvikseen: vaikka sinä olet sellainen porsas, johon eläimeen paholainen entisinä hyvinä aikoina taisi tuppautua, saisit sinä sentään, senkin valkea juutalainen, ostaa vastavuoroon minulta arkkilauluja, sehän on oikeus ja kohtuus rehellisten kauppiaitten kesken. Äskeinen tuhlaaminen kaiveli myös Saksan mieltä. Hän alkoi näytellä arkkiveisujaan ja levitteli niitä päivän paisteessa.
"Kuuleppas, tässäkin olisi oikea mestarilaulu, komeljanttarin pätkä ja sinulle se sopisi, sopisi se, yksin kulkiessasi maantiellä sitä sun laulella sopisi! Purpurin tahtiin se lauletaan näin ikään:
"Taitava mies oli Ylitalon Heikki, joka teki hongasta luikuripuun. Kun tuli purpurin hyppi ja leikki, niin siitäpä kimahteli soittajan suu, musikantti, Muurilan Antti, Rannan Pietilä, hoppastiu, viulujansa pillien kanssa vinguttavat, viu, viu, viu!
"Kas sen laulun olen minä tehnyt!", huudahti Saksa.
"Vie sun peijakas, onpas se rento laulu!", säesti Vehnäs-Ville ja tuli tuikealle mielelle.
"Eikös olekkin, ota ja lue!", sanoi Saksa ja hyräili: taitava mies oli…, ja polki mättääseen korollaan. Vehnäs-Ville käänteli joutotyökseen niitä lehtisiä, katseli kannesta että siinä oli: kaksi kaunista laulua; kahisteli vastahakoisesti koko laulupinkkaa kuin ennen aapistaan kinkerimatkoilla ja ajatteli sitä suurta syntiä ja surkeutta sekä rahanhaaskausta, jos hän ne laulut ostaisi, niin… jos ostaisi, no sitä hän ei tekisi unissaankaan.
"Kyllä kelpaa se laulu, kymmenen penniä se vaan maksaa, nuotin opetan vielä päällisiksi, etkä kauppojasi kadu… Annas vielä junttapullaa ja otetaan samalla pieni puserrus!"
Nyt oli putelista puristettu viimeinenkin pisara. Saksan kukkaro oli tyhjä ja tympeäksi kävi hänen mielensä. Laiskasti yritti Saksa saada kauppaa käymään, hän jollotteli: taitava mies oli…, ja Vehnäs-Villen porsaansilmät vilkuilivat vältellen ja arasti:
"Eihän tuota nyt tiedä", sanoi hän, "tuota noin… Vai että se on vallan sinun oma tekemäsi", viekasteli hän.