Jonkun vuoden kuluttua suoritti kellosepän oppipoika kisällinäytteensä, silloin sanoi hän hiukan hämillään kellosepälle:
"Mestari, minun täytyy tunnustaa teille yksi asia. Vähää ennen kuin se kirkonkello alkoi konstailla tässä joku vuosi sitten, tein minä teidän taskukellonne sisukset magneetilla sähköisiksi, ettehän ole minulle siitä vihainen?"
"He, he, vai sinäkö se!", nauroi kelloseppä ja nipisti kisälliä piloillaan korvalehdestä. "Siksi se taskukello olikin kuin noiduttu. Ei, tämä on hassu juttu, tämä minun täytyy kertoa koulumestarille."
Ja niin otti kelloseppämestari vanhan silkkihattunsa ja piikkipäisen kyhmykeppinsä sekä meni isosta aikaa "Kolmen kannun" ravintolaan juomaan tinasarkallisen vanhaa hyvää renskaa vanhan hyvän ystävänsä, koulumestarin kanssa.
KIDUTTAJAT.
Syrjässä saaristokylästä asui rokonarpinen, särkisilmäinen, ilkeä kalastaja, jolla oli kaksi poikaa. Hän punnitsi kesävieraille väärin kaloja ja kävi salaa kokemassa muiden verkkoja, sentähden saaristolaiset vieroksuivat häntä. Hänen molemmat poikansa kasvoivat ilman opastusta ja ohjausta. Kun ei isä voinut pitää niitä kurissa, nai hän erään kesävieraan mukana tulleen, keski-ikäisen palvelijattaren, jolla oli rahasäästöjä pankissa. Sinä päivänä hiipi kirous kalastajan mökkiin.
Isä heitti heti teeskentelynsä ja kävi laiskaksi ja raa'aksi, kärkkyili rahoja mutta vaimo ei hellittänyt, hän alkoi salassa vihata sekä miestään että poikapuoliaan. Vanhimman pojan nimi oli Matsas ja nuorimman nimi oli Jyrki. Matsas oli perinyt isänsä luonteen, hän alkoi kiusata äitipuoltansa ja vietteli usein veljensä kaikenlaisiin koirankujeisiin. He porasivat salaa läpiä venheisiin, viiltelivät saaristolaisten verkkoja veitsellä ja heittelivät naapurin pientä, kesyä oravaa, joka kieppui kehällä pienessä häkissään pihalla.
Mutta sitä heidän ei olisi pitänyt tehdä, sillä orava oli naapurin pikku Madlin lemmikki. Kun Madli itkien juoksi pihalle, pudotti Jyrki kiven kädestään, mutta Matsas pilkkasi häntä siitä. Mutta kun Matsas oli jollakin asialla, hiipi Jyrki naapurin pikkutytön luo aitan taakse, jossa Madlilla oli mitä ihmeellisin leikkitarha. Siellä oli kivestä tehty pieni majakka, jossa pieni ihmeellinen nukkeprinssessa asui pienessä katinkultasalissa. Siellä oli kummallisesti veistettyjä eläimiä, hajasarvisia kuningaspeuroja, karhuja, susia, korppikotkia ja merikäärmeitä. Ja Jyrki toi kolmimastoisen pienen jaalansa Madlin mökin rantaan ja hän oli purjehtivinaan kauas vieraille maille, sieltä toisi hän Madlille kultaa ja kalliita kiviä ja sitte menisivät he tietysti naimisiin. Näin haaveksivat Madli ja Jyrki, mutta Matsaan aikana ei Jyrki hiiskunut sanaakaan. Ja kun äiti huusi poikia, irvisteli Matsas, ja Jyrki teki samoin, sillä hän tahtoi matkia kaikessa vanhempaa veljeänsä.
Pojat kasvoivat ja heistä tuli notkeita ja voimakkaita nuorukaisia ja nuori Madli puhkesi kuin auringonkukka kauniiksi ja kukoistavaksi, hänessä oli jotakin merestä, hän oli oikukas ja levoton, syvä ja sydämellinen samalla kuin hän oli keimaileva ja keveä. Hän oli saaren ihanin tanssija-impi, jota kaikki pojat liehakoivat. Jyrki alkoi karttaa häntä, hänen nuori rakkautensa oli nyt herännyt, mutta sitä mukaa kuin Jyrki kartteli, kiihtyi Madli, sillä häntä harmitti, ettei Jyrki kieppunut hänen ympärillään niinkuin muut pojat ja hän tahtoi saada valtaansa ujon nuorukaisen.
Eräänä päivänä onkivat Matsas ja Jyrki venevalkamassa.