* * * * *

Kului monta vuotta. Kun pojat olivat lähteneet, tuntui koti vielä kolkommalta. Kerran oli Jyriltä tullut kirje jostain ulkomaan satamasta, Matsas ei kirjoittanut koskaan. Mies ja vaimo vieraantuivat vielä enemmän, kuilu kasvoi heidän välillään melkein ylipääsemättömäksi, he askartelivat kumpikin omassa huoneessaan eivätkä puhuneet toisillensa moneen päivään, vain ruoka-aikoina he yhtyivät, mutisivat jonkun sanan toisillensa. Ja jos he joskus elostuivat, niin kiihtyivät he sanomaan toisillensa pahoja sanoja, jotka iäksi syöpyivät heidän sydämiinsä. Ukko tahtoi akan säästörahoja, mutta akka piti niistä kiinni kuin sielunsa autuudesta. Ukko kävi yhä useammin öisillä salaretkillään, hän kuljeskeli saaristosaksojen ja kuljeskelevien souvarien seuroissa, päivät hän nukkui ja vaimo perkasi vieraista verkoista nostettuja kaloja. Ohikulkijat kuulivat öisin melua ja kirouksia tuvasta, aviopuolisot eivät tyytyneet enään myrkyllisiin sanoihin vaan alkoivat tapella. Lopulta pönkittivät he huoneiden välisen oven Mies kulki tuvan ovesta, vaimo ikkunasta ja repi kätensä rikki vattupensaisiin. Pieni yrttimaa lakastui, lehmä sai sotkea kukkia, joita vaimo oli istuttanut. Viikkokausiin he eivät sanoneet toisilleen mitään. He elivät kuin erakot mutta kuitenkin yhdessä kuin kaksi yhteen juotettua kahleenrengasta. Niin kului aika yksitoikkoisesti, milloin riidassa, milloin lyhyessä sovussa, ja vuodet tulivat ja menivät kuin raskaat pilvet purjehtien yli saaristokylän.

Niin lähtivät mies ja vaimo kerran silakkaveneellä kalamarkkinoille rantakaupunkiin. Matkalla tuuli yltyi mutta vielä valtavampi sisällinen myrsky nousi huippuunsa aviopuolisoiden välillä. He alkoivat veneessä riidellä, sillä he alkoivat epäillä toistensa matkan tarkoitusta.

Kauan kinattuaan huusi mies:

"Sinä aijot minut jättää, etkö luule, että minä sen huomaan. Anna tänne heti säästökirja!"

"Senkö tähden sinä viettelit minut mukaasi?",, kysyi vaimo kalveten ja puristi kädessään taskuun kätkettyä, nenäliinaan käärittyä säästökirjaansa.

"Niin, luuletko, että minä olisin nainut sinut, vanhan rähjän, itsesi vuoksi", sähisi mies hampaittensa välistä ja kiristi purjenuoraa niin, että vesi kohisi yli purjeveneen laidan.

"Hyvä kiesus, sinä tapat minut!"

"Anna hyvällä!"

"En hyvällä enkä pahalla", valitti vaimo.