Eräässä akkunassa oli kiiltäviä vaskipiirroksia, hän näki niissä kuvattuina vanhoja taloja vinttikaivoineen, suihkulähteineen, vanhoja kirkkoja ja samanlaisia pyhimyskuvia, joita hän oli nähnyt kirkonkin akkunoissa. Ja ne kuvat olivat hänen mielestänsä kauniimpia kuin itse kaupunki. Mutta hän kaipasi niissä kuvissa puita, pilviä ja sinistä taivasta. Silloin muisti hän, kotiseutunsa taivaan ja katseli ylös. Nyt huomasi hän yliskamarin akkunassa ihmeen ihanan neitsyeen, jolla oli valkea puku. Ja valkea metsäkyyhky istui nyt hänen kädellään. Ja se valkohipiäinen neitsyt, jonka huulet olivat kuin kaksi pientä punaista sydäntä, hymyili hänelle herttaisesti ja nyökytti päätään. Poika nyökytti myös päätään. Se on varmaankin prinsessa, ajatteli poika ja hymyili. "Eihän se ole mikään prinsessa, onpahan vain vaskenpiirtäjän nuorin tytär", vikerteli kyyhkynen. Ja nyt huomasi poika puodissa vanhan vaskenpiirtäjän, joka istui kolmihaaraisella rautajakkaralla messinkisankaiset, pyöreät silmälasit otsalla ja piirteli teräskaivertimella vaskilevyyn kuvia.
Kyyhkynen vikerteli: "piirrä, piirrä!" Ja poika oli piirtävinään ja tuli hyvin iloiseksi. "Katso, mitä sinulle pudotan", vikerteli taas kyyhkynen ja nykäsi rinnastaan valkoisen sulan. Sulka leijaili pojan käteen ja hän pisti sen povelleen. "Se on taikasulka", vikerteli taas se valkea metsäkyyhky, "se on metsän lahja sinulle siksi, että aina rakastit metsää. Kun kerran saat valita itsellesi vaimon, niin sipaise sulalla naisen huulia, niin saat suun puhumaan sydämen suoria sanoja."
Niin vikerteli kyyhkynen ja lisäsi: "käy huoneeseen, siellä onni sinua odottaa!" Ja samassa lensi kyyhkynen nuoren tytön kädeltä, se liiteli pois yli kaupungin tiilikattojen yli yhdeksän kirkon metsään, mistä se oli tullutkin.
Poika meni puotiin, katseli seiniä, puupiirroksia ja hyllyjä, joilla oli vanhanaikuisia kirjoja ja vaskilevyjä. Poika seisahtui ukon taakse, joka ei työnsä innossa huomannut mitään. Poika katseli, kuinka ukko taitavalla kädellä piirteli teräskaivertimella kuvia kylmään vaskeen, ja ne kuvat muuttuivat ihan kuin eläviksi. Mutta poika arveli itsekseen, että kuvista puuttui jotain, mutta sitä hän ei voinut selittää. Vihdoin huomasi ukko pojan ja sanoi: "mitä sinä tarkastat, eivätkö ne ole mielestäsi hyviä?"
"Kyllähän ne ovat hyviä, mutta niistä puuttuu jotakin", sanoi poika hämillään.
"Onpa sinulla muka tarkka silmä", naureli ukko, "mitäpäs niistä puuttuisi?"
"Niistä puuttuu metsän puut ja taivas", sanoi poika ujolla äänellä.
"Täällä ei metsä viheriöitse, ja taivas on liian kaukana maasta", murahti ukko, "minä olen ne ihan unohtanut".
"Kuka sinä olet?", kysyi vanhus.
"Minä olen köyhän metsävahdinpoika", vastasi poika, "vanhempani kuolivat, lähdin maailmaan ohi yhdeksän kirkon, kyyhkynen lensi edelläni, se neuvoi minua tulemaan tänne. Äsken se lensi nuoren neitsyeen kädeltä mutta sitä ennen se neuvoi: piirrä, piirrä!