"Kovin sinä olet vielä nuori ja kokematon", sanoi ukko. "Minulla on kolme tytärtä toinen toistaan kauniimpia ja kaikilla on oma neitsytkammionsa mutta he eivät muista aina isäänsä,, sillä isäkin unohtaa heidät toisinaan. — Minäkin olin nuori ja rakastin metsää niinkuin sinä mutta nyt olen hyvin vanha ja väsynyt." Niin sanoi vanha vaskenpiirtäjä.
"Kukas te sitten olette?", kysyi poika.
"Minä olen herttuan hovivaskenpiirtäjä. Koska kyyhkynen neuvoi sinua piirtämään, niin ota kaiverrin ja kaiverra tähän vaskeen metsiä, taivasta ja muuta semmoista!", sanoi vanhus hymyillen.
Poika otti kaivertimen käteensä ja alkoi piirrellä ikäänkuin näkymätön käsi olisi ohjannut kaiverrinta. Hän piirsi vaskeen kotimökkinsä.
"Mistä sinä poika olet oppinut piirtämään?", kysyi vanha vaskenpiirtäjä ja katseli ihmeissään pojan piirrosta.
"Ei minua kukaan ole opettanut", vastasi poika.
"Sinussa asuu joku hyvä henki, minä otan sinut tästä päivästä lähtien oppiini."
— Ja niin jäi se metsävahdin poika sen vanhan vaskenpiirtäjän luo. Hän piirteli ja raappi taas, mitä oli piirtänyt, sillä hän huomasi, ettei se piirtäminen ollutkaan niin helppoa kuin hän ensin oli luullut. Mutta kun muut nukkuivat yöllä, hiipi hän verstaaseen, katseli ukon töitä ja koetti niitä jäljitellä, hän piirteli vanhoja taloja, linnan torneja, kirkkoja ja pyhimysten kuvia, mutta hän ei ollut niihin kuviinsa tyytyväinen. Ja kun hän päivällä sai viedä herttuan hoviin ukon vaskipiirroksia, näki hän usein ullakon ikkunassa sen ihmeen ihanan tytön, mutta hän ei uskaltanut katsellakaan tytön silmiin, sillä hän oli huomannut, että kaksi nuorta miestä kulki usein syrjäisellä kadulla katsellen yläkertaan, missä vaskenpiirtäjän tyttäret asuivat. Hän sai tietää, että ne olivat herttuan hovipiipari ja hovihelmenneuloja.
Niin asui poika kolme vuotta siinä talossa. Hän oppi ukolta taidon ja hän saattoi jo omin päin piirrellä kaikkea, mitä hän kaupungissa näki kummallista. Mutta hän ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. Yksin verstaan viereisessä huoneessa huokaillessaan muisteli hän lapsuutensa iloisia aikoja, jolloin hän kulki kotimetsänsä sinisiä polkuja. Ja silloin otti hän salaa kyyhkysen rintasulan povestaan hyväillen sitä. Niin unohti hän surunsa ja nukahti hymy huulilla. Aamulla ryhtyi hän taas työhönsä ja ukko ihmetteli, miten poika oppi yhä enemmän, ja hän antoi hänelle vanhoja viisaita kirjoja luettaviksi. Niitä poika nyt luki joutohetkinään ja hän tuli yhä taitavammaksi työssään.
Kun nuorukainen täytti neljätoista vuotta, sanoi vanha vaskenpiirtäjä hänelle "en ole niin köyhä kuin luulet, minulla on kolme kirstua täynnä hopearahoja. Isoimman kirstun saa vanhin tyttäreni, toisen kirstun saa keskimmäinen ja pienimmän kirstun saa nuorin tyttäreni myötäjäisinä. Minä olen sinuun tyytyväinen. Mene ensi yönä vanhimman tyttäreni neitsytkammioon, laskeudu hänen vierellensä vuoteeseen ja puhu sydämesi asia hänelle, se on tämän maan tapa. Herttua on niin määrännyt, että jollet ensi yönä mene kosimaan vanhinta tytärtäni, tulee huomenna herttuan pyöveli ja heittää sinut tornista kuiluun", peloitteli ukko piloillaan.