"Tämä on heidän hääyönsä”, sanoi toinen elämänlanka.
"Mutta nainen ei ole sama, jonka näimme viime vuonna, hän on paljon hienompi ja ihanampi”, sanoi siihen toinen.
"Ja yhtä hyvä kuin hän on ihana”, sanoi toinen.
"Katsos, elämänlangat ovat tänä yönä puhjenneet valkoisiin kukkiin ikäänkuin meidän hääjuhlamme kunniaksi”, sanoi nainen ja kumartui suutelemaan valkoisia kukkia.
"Niillä on nyt valkea hääpuku niinkuin sinullakin”, sanoi mies ja antoi suuta nuorelle vaimollensa.
"Elämänlangat ovat kasvaneet jo noin korkealle, tämä alkukesä on kulunut kuin ihanassa unessa", huudahti nuori nainen, kääntyi ja silitti nuoren miehen otsaa.
Mies tuli hiukan surulliseksi ja sanoi: "noin minäkin sanoin vuosi sitten, minäkin olen kasvanut sen jälkeen, kasvanut — kokemuksessa, kunnes löysin sinut. Voitko sinä unohtaa, että minä kerran luulin rakastavani toista."
"Minä olen sen unohtanut, sillä minä tunsin ja tiesin jo kauan, ettet sinä rakastaisi koskaan ketään muuta kuin minua", sanoi nainen hellästi.
"Jo ennen kuin sinut näinkään? Niin, ehkä minä rakastin sinua ennenkuin sinut olin nähnytkään, sillä ensi kerran, kun sinut näin, tuntui siltä ikäänkuin minä olisin tuntenut sinut jo lapsuudesta saakka", sanoi mies.
"Kuinka ihmeellinen ja ihana on tämä nuori hää-yömme!", sanoi nainen säteilevin silmin.