Samassa putosi piimäpilkku elämänlangan lehdiltä kukitetulle pöydälle.
"Piimäpilkku! Se tietää onnea!", huudahti nyt nuori nainen, nosti ihan ihastuksissaan pienen punaisen valkopilkkuisen kovakuoriaisen ruusuiselle kädelleen ja silitti sitä.
"Armaani! — Voin sen nyt sanoa ilman katkeruutta. — Vuosi sitten putosi pieni piimäpilkku tämän saman elämänlangan lehdiltä, minä otin sen käteeni, silloin alkoi se kulkea kohti kihlasormusta — —".
"Koskettiko se sitä?", kysyi nainen jännitettynä.
"Ei, se kääntyi takaisin", sanoi mies hymyillen.
"Minä arvasin sen!", sanoi nainen hymyssä suin.
"Samana iltana heitti hän kihlasormuksensa lattialle", sanoi mies ja kävi vakavaksi.
"Se oli piimäpilkun ansio", sanoi nuori nainen ja silitti taas miehensä otsaa.
"Tiedätkös", huudahti mies iloissaan, "kun minä sinut ensi kerran näin, istuit sinä kaupungin puiston penkillä ja hyväilit pientä piimäpilkkua kunnes se nukahti. Siitä minä arvasin, että sinun sydämesi oli yhtä hyvä kuin sinun katsantosi oli ihana. Ihmeelliset ovat ihmiselämän tiet."
"Mutta yhtä ihmeelliset ovat pienen piimäpilkun tiet", sanoi nuori vaimo. "Ehkä tämä on sama piimäpilkku, se kävi vieraanasi vuosi sitte, ehkä se läksi etsimään sinulle uutta elämänkumppania."