ONNI. Kun hän kääntyi, loi hän ensin sinuun katseensa.
KAARLO. Minä istuin häntä lähempänä. Mutta sitten hän astui sinun luoksesi, sinä suutelit hänen kättänsä ja kiitit häntä hänen sielukkaasta soitostansa.
ONNI. Hän tahtoi vaan eksyttää meitä molempia, hän ei silloin tiennyt, ketä hän rakasti.
KAARLO. Ja jälkeenpäin me riitaannuimme.
ONNI. Ja erosimme epäsovussa.
KAARLO. (Nousee). Ja kuukausi sen jälkeen luin minä sanomista, että olit mennyt kihloihin. Sytytin sikaarini ja menin kohtaamaan sairaitani. Hautasin raihnaan rakkauteni juuri neljännestä vaille kuusi iltapäivällä.
ONNI. Oletko ajatellut, että ehkei Ireene vieläkään tiedä, ketä hän rakastaa.
KAARLO. (Nousee). Mitä? Ketä hän rakastaa, rakastaa, sanot?
IREENE. Mutta täällähän te istutte puolihämärässä ihan vaiteliaina.
Kaarlo, joko sinä lähdet?
ONNI. Bravo, bravissimo, sinä soitit mainiosti ihan niinkuin silloin ensikerralla sinisessä huoneessa.