MUSTA-MIRJA. Salaisuuden sanon. Niin, muistathan sen haudan kotimökkisi luona.
TUHKIMO. Rimmesuon haudan, lapsesi haudan.
MUSTA-MIRJA. Sinun äitisi…
TUHKIMO. Äitini?
MUSTA-MIRJA. Sinun äitisi oli sinun syntymisesi ensi viikkona sairas, ylen sairas. Yöllä tulin rintalapsi sylissä mökkiin, isäsi istui synkkänä pää käsiin vaipuneena, kavahti pystyyn, kouristi kättäni ja sanoi läähättäen: "myy minulle lapsesi!" — "Lapseni?" — sanoin. "Minun sairas vaimoni makasi yöllä lapsensa kuoliaaksi, ah, Jumala, Jumala, myy minulle lapsesi", huusi hän, "vaimoni nukkuu — mutta jos hän herää ja huomaa lapsensa kuolleeksi, niin hän kuolee surusta, minun nuori vaimoni." Minä myin lapsen, hopealusikasta ja säkistä jauhoja. Seuraavana päivänä hautasimme kuolleen lapsen minun lapsenani suon rantaan.
TUHKIMO. (Tuskallisesti). Sinä Mirja…?
MUSTA-MIRJA. Sinun äitisi ei ole oikea äitisi. Joku tulee, hyvästi sydänkäpyseni, ilosilmäiseni.
(Menee tallin taitse.)
TJHKIMO. Älä mene! Mirja kuule! Olisikohan Mirja…? Minulla on levoton veri kuin mustalaisella… Oh, Mirja, Mirja, sinä olet äitini ja — isäni? Missä, ehkä täällä linnassa! Oh, näitä ristiriitoja, ne repivät ja raastavat minut rikki.
ÄITI. (Jälessä Annikka ja Tähkimö). Tulkaa lapseni, tässä on kuninkaan linna!