TUHKIMO. (Siirtää hattunsa silmilleen, hän seisoo selin äitiin, hämärämpi näyttämö). Äiti? Mitä? Kasvatusäitini. Tuntuu niin kummalliselta. Ja Annikka, Tähkimö? Nyt en tahtoisi äitiä tavata.
(Kyssäselkä ja Vääräsääri hiipivät portille, kumpikin asettuu eri puolelle, niin että heidän päänsä tuon tuostansa näkyvät.)
ÄITI. Missähän se Tuhkimo on? Varmaankin korkea herra tuo, siltä kun kysyisi.
ANNIKKA. Kuinka tämä linna on kaunis.
ÄITI. Armollinen herra.
ANNIKKA. Se on varmaankin kuningas.
ÄITI. Kuningas, sanoit?
TÄHKIMÖ. Kuningas niin.
ÄITI. (Niijaa). Uskaltaisikohan sitä puhutella. Suuri armollisin riikin ruhtinas, asia olisi sitä lajia, että…
ANNIKKA. Puhu vaan, äiti, suuret herrat ja kuninkaat ne kuulemma kuuntelevat vaan!