Äl' itke tyttö, jos köyhyys itki, jos maailma tallaa poikki ja pitkin, kun piiskat ilmassa ilkamoi, ja rämisevät kulkuset soi. Niin riehuvat rikkaat ja matkijaköyhät ja töykeät tokkelot, löylyjen löyhät, ken aasin seljässä ratsastaa, se harvoin syrjähän katsastaa.
Ja mitä se auttais, jos itkettäis ja maantieltä ruohoja kitkettäis, sillä toisten jäljiss' ei jälkeä näy, ja rikkaruoho se vieraissa käy, ei onni oo kullan hinnassa, vaan onni on kahden rinnassa.
Moni maantielle ilonsa hukkasi, sen ainoan onnensa parhaan, mut istuta, tyttöni, kukkasi tuvan turpeisen yrttitarhaan, omat surumme illoin me itkettäis, omat rikkaruohomme kitkettäis, kuin laulaen kuluisi päivän työ ja unta olisi yö. —
LEMMENKATEESSA.
Sinä häilyvä oot kuin ruovonpää ja rannalla välkkyvä santa, nyt ylistät yhtä ylkää vaan, — — jolla tuhat on morsianta.
Sä keimeän kaino siskoni, mun veljenä muistoosi suljet, sä peiliisi katsot ja huokailet ja iltakirkkohon kuljet.
YRTTITARHASSA.
Mun sieluni yrttitarhassa moni kasvavi kukka kumma, siellä kasvaa onneton ohdake ja mieronkukka tumma.
Unikukat ne kulolla unelmoi ja iloiset sasminat häilyy, ja kalmankukka se versoo myös, ja mustassa varressa päilyy.
Moni kukka on kylmästä kuihtunut ja moni on kasvanut hukkaan ja yhtä kukkaa ei enään oo, sitä valkoista liljakukkaa.