UNESSAKÄVIJÄ.
Mun henkeni vaeltaa, kun raukeat silmäni suljen, ma harhaan höyhensaarien taa ja houreen huippuja kuljen.
Ja kullassa kuutamon ma unhonyrttiä kerään ja uksella autuuden asunnon ma päivän huolihin herään.
Pois kodista eksynyt oon, ma vieraille vuoteille yöksyn, ma vaellan unelmien aurinkoon ja kerran ma kuiluun syöksyn.
ITSEPETTÄJÄ PIMEÄSSÄ.
(Hän, itsepettäjä virui olkivuoteellaan ja pimeä oli hänen kidutuskammionsa, hän katsoi sieluunsa kuin hämärään huoneeseen ja painiskeli itsensä kanssa, sillä hän oli pettänyt itsensä ja hyljännyt hyvyytensä ja korskeuden henki puhui hänen kauttansa):
1.
Minä hämärästä kuiskeen kuulen läpi huurun ja harmaan sauhun, ja äänet solisee, loiskaa ja soi, min'en huutaa voi, näen pimeän partaalla keltaisen kalvon ja pimeän pohjassa kahleissa kauhun ma yksin yössä valvon.
Mun allani avaruus aukee, näen vihreän, limaisen portaan, sieltä sekava helvetti heijastaa, — pois valuu maa, näen laihat kädet, ne toisiaan kaulaa, siellä kirotut henget sortuu ja sortaa, ja kimeä kuoro laulaa.
2.