Ma kuulin kellon kilinää ja haassa karja ammui, ja taakse tuvan tummuvan pois päivän silmä sammui.
Näin savun, lämmön laikkuvan, ne hiipi harjahirttä, ja takaa seinäsammalen ma kuulin vanhaa virttä.
Näin vaimon aittaan astuvan, ja kyyhkyset sai viljaa, näin harmaan hapsen välkkyvän, hän kulki aina hiljaa.
Kuin pyhä kuiske kultainen soi kotiseutuvilta, kuin uni mulle kajastaa se leuto syyskuun ilta.
Taas hyräilin ja hymyilin ja uneksin kuin lapsi, kuin äiti viel' ois elänyt ja musta ois sen hapsi.
ENSI LUMEN TULLESSA.
Nouse muorikulta, kyllin näit jo unta, pistä pesään tulta, pane pöty pöytään, nyt ei elämä oo enään ennallaan! Katsos, tulee lunta, pilven alta töytää, tupruu tulvillansa pirtin akkunaan!
Katsos muori sentään lumihöytäleitä, perhoina ne lentää, nyt ne maata syyti niinkuin tuhmat lampaat kautta hevoshaan! Pitkin pihateitä kulkee kylmä kyyti, talven kirkkaat kellot sill' on kaulassaan.
Nyt se talvi alkaa, sill' on tuima puhti, peittää kattomalkaa, peittää peltomaita, kannot katoavat villavaippoihin, lumessa on luhti, riihi, risuaita, umpeen kiristyi jo kirkkopolkukin.
Syksyn selkää pestään, talvi sillat laittaa, nyt se keli kestää, nythän päästään metsiin, halonhakkuu alkaa, luistaa tukkityö. Juokse muori aittaan, lammasturkki etsi, naapukka ja kintaat, tuo myös rantuvyö!