Tomu se kiirii jo puhteen pitoon, päiväkin pirttihin päänsä pistää, tiki-taki-tiki-taki- päänsä pistää, loukossa vaari ei huoli mistään, vaan verkkonsa silmiä sitoo.
Eihän ne vaarilta muonaa kiellä, rieskaa, suolaa, kystä ne antaa, tiki-taki-tiki-taki- kystä ne antaa, nuoret on nuoria, kaunaa ne kantaa ja vanhan askel on tiellä.
Kello se aikaansa jouten jauhaa, hammasrattaat ne tempoo ja ryskii, tiki-taki-tiki-taki- tempoo ja ryskii, vaari se kiertää, korjaa ja yskii ja hoitaa kuin sielunsa rauhaa.
Vaari on vanha kuin pihaton aita, vanhempi kello, jo taatan tuttu, tiki-taki-tiki-taki- taatan tuttu, sillä on vihreänkukkainen nuttu ja ruskeanruusukas paita.
Himmeni aamuhun ampuva nuoli, musteni kellon posliiniposki, tiki-taki-tiki-taki- posliiniposki, vallaton aika se vaariinkin koski ja valkoista arkkua vuoli.
— Hopealippaan ne tahtoisi riistää, vaarin ne tahtoisi vainaitten joukkoon, tiki-taki-tiki-taki- vainaitten joukkoon, kellon ne veisi jo ullakon loukkoon, kun aikaa aina se niistää.
Nauraa se piika ja nauraa se renki pirtissä puhteilla — eihän maarin, tiki-taki-tiki-taki- eihän maarin, tietää sen Miri ja tietää sen vaari, että kelloss' on haltian henki.
Vaari sen kuullut on usein yöllä, kuinka se hiipii ja kaapissa häärää, tiki-taki-tiki-taki- kaapissa häärää, heilurin juoksua mittaa ja määrää ja vasara pieni on vyöllä.
Hiljaa se nostaa töppyistä jalkaa, hämähäkin seitistä kutoo se pajaa, tiki-taki-tiki-taki- kutoo se pajaa, lattiarakohon rattailla ajaa, kun kukko virtensä alkaa.
— Päivät ne luistaa ja toistaan ne talvet ne riipotti hiuksihin lunta, tiki-taki-tiki-taki- hiuksihin lunta, vaari se kellosta näkee unta, sen tahtiin sydänkin sykkii.