Hän laulavi harmaita huoliaan, miten tummat on talvipuhteet, hän isätön iloa kaipaa ja kylmät on vieraan nuhteet, ei viherry kukkasen kuori, lumi hautasi puolukan, ja se puolanpoimija nuori on matkoilla maailman. —
Idän raukeat rannat tummenee ja lunta tupruten tuiskaa ja sinisessä siimeksessä vain kulkusen ääni kuiskaa, rekivirsi vitihin hukkuu, lumi peittää jäljen ja reen, kesäheinille poika nukkuu, hepo hölkkivi hiljalleen.
TUKKIHERRA.
Simo Holja oli ennen vorokkimies ja ponttoolla hoikkana sousi, Simo Holja se junnien juonensa ties ja tukkiherraksi nousi.
Nyt kulkee hän supsiniturkissaan ja puhe on simaa silkkaa, povitasku on arvosta pullellaan ja massissa hopeat kilkkaa.
Hän ajaa taloista taloihin ja rikkaita neitoja kosii, puumerkkinsä piirtää hän saloihin ja jakaa metsiä osiin.
Hän metsiä raiskaa ja sahat soi, talonpoikia nylkee ja kostaa, hän luulee, että hän rahalla voi joka miehen kunnian ostaa.
Hän vauhkoa Valkkia siimalla lyö ja kievarin kuistihin töytää, hän herrojen joukossa juo ja syö käsivarttaan nojaten pöytään.
Hän suurista summista kerskailee ja ruokaliinalla huiskii, hän pöhnässä vennosti venskailee ja morsiamistaan kuiskii.
Hän solkkaa: "tässä on herra, he, Simo Holja se tarjota jaksaa, minä… yhtiö… sama se… selvä se, mitä sampankalja maksaa!