On taloni parhaita Suomenmaan, sitä rahaakin on kuin roskaa, on klaverit, kirjat kullassaan, vaan niitä en lue minä koskaan.
Kuka Holjan rinnalla rimpua vois, näin, näinhän ne rikkaat röyhii ja Holja kun lähtee talosta pois, niin kuokkijat patjoja pöyhii —!"
Hän lähtee talosta aamulla taas ja moukkia pihalla pilkkaa, joiden maat hän polkuhinnasta kaas joiden massissa kuparit kilkkaa.
Mut yksin kankaita ajaissaan ei saa Simo tunnonrauhaa, hän piiskaa vaahtohon Valkkiaan, taas kievarin pihoilla pauhaa.
Ja yöllä hän voihkivi vuoteellaan kuin miettisi väärää valaa, on kaamea kolkkous sielussaan vaikka kynttilä pöydällä palaa.