Torin yli kuudan sillan valaa, loistaa yli vanhain taitekattojen, valkeen kirkon yllä kevättähdet palaa kimmeltäissä lohikäärmeviirien.
Vanha viiri soittaa mulle salaa unohdetut soinnut lapsuussatujen, yö on ihana ja harras aatos halaa suurten suvilintuin ääntä ootellen.
Ah, ma muistan ne, kun jäät jo lähti, kummat linnut tuli, aukes taivaan piiri, viirin alla seisoin katoll' yössä.
Niinkuin kultamerta sousin valovyössä, laiva oli katto, purje vanha viiri, siihen välkkyi kevään viime tähti.
H:linna keväällä 1908.
Uhrialttari.
Sinä Siiri et enään kisoissa käy, sin' et kompia vastaani visko, sinä virsiä laulat ja huokailet kuin säyseä laupeussisko.
Sinä iltakirkkohon hiljaa käyt
ja lähetysjuhlissa kuljet,
ja elämän suurilta iloilta
sinä ihanat silmäsi suljet.
Kun paistaa päivä ja kevät soi,
sinä silmääni väistät ja kiihdyt,
sinä itket kurjaa maailmaa,
ja sairaissa haaveissa viihdyt.
Pois heitä, Siirini, kujeet nuo,
taas käykäämme metsän teitä,
vain lemmen keijut, ei enkelit
saa siellä seurata meitä.