Täbtiyössä.
(Arvid Järnefeltille omistettu).
Yli korkeiden vuorten ja merien, missä tähdet ikävöi toistaan, on piirretty kultaisin kirjaimin sun käsialas, mi loistaa.
Se kirja on pyhä ja ikuinen,
sen merkit jo ammoin nähtiin,
Sä, Ikuinen, piirsit ne hengelläs
yön avaruuksiin ja tähtiin.
Ma koroitan katseeni taivaisiin,
kun pyhälle vuorelle harhaan,
Sinä hedelmöität mun hengelläs,
minä kaihoan tähtitarhaan.
Mun sieluni syvyyksiin kajastaa
sun ihana tähtiyösi,
ma tunnen kuin ikuinen rauha sois
ja ma aavistan ihmetyösi.
Ma nään kuni välkkyvän viittauksen. — Alas rauhan majoille lähden, ah, ihana, öinen ilmestys loit tielleni uuden tähden.
Pesäänsä suojeleva lintu.
Tästä käy sun kotiis tie, — älä vie, älä vie! — Laulan kerran kesässäni, nyt on pojat pesässäni, — älä vie, älä vie! —
Iloisemmin laulu sois, — mene pois, mene pois! — pojat huutaa, jyvä mull' on, koti myöskin hyvä sull' on, — mene pois, mene pois! —