Puute puussa, ruoka maass', — tule taas, tule taas! — kun on kirsi kireimmillään, kun on virsi vireimmillään, — tule taas, tule taas! —
Samumtuuli.
Läpi maailman raskas huokaus käy, yön tuuli haudoilla laulaa, ja ihmiset ilkkuen itseään ne toisensa ristiinnaulaa.
Ja toistensa syliin syöksähtää
tulituskissa mies ja nainen,
ja onnen aurinko pimenee,
yöss' ilkkuvi paholainen.
Tien varsia ihmiset hoipertaa,
ja usko oikeaan sammuu,
tulipaloja taivaat heijastaa,
ja turmion torvet ammuu.
Läpi maailman kulkee kirous kuin myrkkyinen samumtuuli, ken kuuli sen siipien suhinan, se kuolemanlaulunsa kuuli.
Yön tiellä.
On eessäni tumma tie, se hämäriin härmiin kääntyy, taa haihtuvat iloiset autereet, ja päivän metiset mantereet, mun sieluni vilussa nääntyy.
Pois iloni karkeloi, ja lämpöiset nuotiot riutuu, ja seudut sumuhun vaihtuvat, ja kangastukset ne haihtuvat, ne vaaleiksi kuviksi hiutuu.
On ympärilläni yö, en löydä mä ystävän kättä, naissilmäss' ei lempeni lepäile, minä onneni osaa epäilen sopusointuja löytämättä.